top of page
Doctor Holding Patient's Hand

OHUTSUOLIAVANNE

Mikä on ohutsuoliavanne?

ohutsuoliavanne

Ohutsuoliavanne (ileostoma) tehdään nimensä mukaisesti sykkyräsuolen (ileum) alueelle. Sen syinä ovat esimerkiksi tulehdukselliset suolistosairaudet (colitis ulcerosa tai Crohnin tauti), sädevaurioiden tai kasvaimien aiheuttama suolentukkeuma sekä fisteli tai perforaatio eli suolen puhkeaminen.

Leikkauksessa poistetaan paksusuoli ja peräsuoli kokonaisuudessaan. Avanteen ideaalipaikka on oikealla alavatsalla vyötärölinjan alapuolella. Ohutsuolen loppuosa vedetään ihon pintaan suoraan vatsalihaksen läpi. 

​

Elämä ohutsuoliavanteen kanssa


Leikattu voi toivuttuaan käydä työssä ja harrastaa monipuolisesti. Alussa leikkauksen jälkeen on  vältettävä raskaiden tavaroiden nostamista ja äkillistä ponnistelua, millä pyritään ehkäisemään tyrän muodostumista.

Ohutsuoliavanteesta erittyy löysää ulostetta yksilöllisesti, keskimäärin 0,5-1,5 l vuorokaudessa. Suolesta tuleva uloste kerääntyy iholle kiinnitettyyn avannepussiin, joka tyhjennetään sen täyttyessä ja vaihdetaan säännöllisesti uuteen.
 

Suurin osa ravintoaineista imeytyy ohutsuolessa. Ohutsuolieritteen kautta elimistöstä poistuu natriumia ja vettä, jonka korvaamiseksi suolalisä ja runsaampi nesteen nauttiminen ovat tarpeen, varsinkin tavallista runsaammin hikoiltaessa ja vatsataudin yhteydessä.

 

Suolitukoksen välttämiseksi kunnollinen pureskelu ja rauhallinen ruokailu ovat tärkeitä. Ruoka-aineista mm. sitrushedelmien lohkoja, kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä, raakoja kasviksia, sieniä ja kovakuorisia marjoja kannattaa välttää ensimmäisinä viikkoina leikkauksen jälkeen. Useimpia ruoka-aineita voi nauttia, kun muistaa kohtuulliset määrät ja käyttää tarvittaessa erilaisia valmistusmenetelmiä, esimerkiksi keittämistä ja soseuttamista.

​

Ohutsuoliavanteen komplikaatiot

​

Suolitukoksen riski lisääntyy aina vatsan alueen leikkauksen jälkeen. Suolitukoksen oireita ovat kovat vatsakivut, äkillinen suolen toimimattomuus ja oksentaminen. 

Avannetyrä on mahdollinen komplikaatio ohutsuoliavanneleikatuilla. Lievä tyrä voi ilmetä vatsalla epäsymmetrisyytenä, laakeana kohoumana. Hoidoksi riittää usein tukivyön käyttäminen, mutta vaikeissa tapauksissa voidaan joutua leikkaushoitoon ja avanteen paikan vaihtamiseen.

Myös prolapsia eli suolen esiin luiskahdusta esiintyy. Esiin tullut suoli voi vetäytyä itsestään takaisin esimerkiksi selin makuulla, tai se voidaan asettaa takaisin lääkärin vastaanotolla. Joskus prolapsin vuoksi joudutaan korjausleikkaukseen.

 

Joskus avanne on puolestaan liian matala, jolloin sopivan avannesidoksen löytäminen voi olla haastavaa. Mikäli avannesidos ei ole pitävä, seurauksena on nopeasti iho-ongelmia, sillä ohutsuoliavanteen kautta tuleva erite ärsyttää nopeasti ihoa. Ongelmatilanteissa kannattaa olla yhteydessä omaan avannehoitajaan.

bottom of page