top of page
Etsi

Kyselyraportti: näin sote-uudistus on vaikuttanut Finnilcon kohderyhmien käyttämiin terveyspalveluihin

Finnilcon vuonna 2024 toteuttamassa kyselyssä haluttiin erityisesti tarkastella, onko terveyspalveluiden ja hoitotarvikejakelun siirtyminen hyvinvointialueiden vastuulle muuttanut palveluiden saatavuutta ja laatua. Kysely kohdistettiin avanne- ja vastaavasti leikatuille sekä henkilöille, joilla on anaali-inkontinenssia. Kyselyyn saatiin yhteensä 1025 vastausta.


Terveyspalvelut ja niihin sisältyvä hoitotarvikkeiden jakelu siirtyivät sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen myötä 1.1.2023 kunnilta hyvinvointialueille. Selvittääkseen kohderyhmiensä kokemuksia mahdollisista muutoksista Finnilco toteutti keväällä 2024 kyselyn avanne- ja vastaavasti leikatuille sekä henkilöille, joilla on anaali-inkontinenssia eli ulosteen tai suolikaasun karkailua.


Hoitotarvikejakelun osalta tavoite oli erityisesti hahmottaa jonkinlaista kokonaiskuvaa jakelun toimivuudesta ja mahdollisista negatiivisista tai positiivista muutoksista. Lisäksi vastaajia pyydettiin muun muassa arvioimaan eri toimijoilta saatavan tiedon ja tuen riittävyyttä sekä Finnilcon toimintamuotojen kiinnostavuutta.


Kyselyn tuloksia avaavan raportin voit ladata luettavaksi alta:


Kyselyn tulosten mukaan reilun vuoden kuluessa sote-uudistuksesta hoitotarvikejakelussa ei ollut tapahtunut laajoja muutoksia. Vastaajista 72 % koki, että hoitotarvikejakelun palvelu on säilynyt yhtä hyvä- tai heikkolaatuisena kuin ennenkin. Osa vastaajista koki palvelun toimivuuden parantuneen uudistuksen jälkeen, osa taas kertoi sen heikentyneen. Hoitotarvikejakelua koskeneen avoimeen kysymyksen vastauksissa tuli ilmi, että useilla vastaajilla oli kokemuksia esimerkiksi yhteydenoton vaikeutumisesta, tuotteiden saatavuuden heikkenemisestä ja toimitusaikojen pidentymisestä.


Terveyspalveluiden muutoksesta kysyttäessä yli puolet vastaajista kertoi jokaisen osakysymyksen kohdalla, ettei ole kokenut palvelussa muutosta. Terveyspalveluita koskevaan avoimeen kysymykseen saamamme vastaukset toivat kuitenkin esiin terveydenhuollossa jo pidempään vallinneet haasteet, kuten resurssien puutteen ja kiireen. Kuten hoitotarvikejakelun kohdalla, muutoksen puutos ei siis välttämättä ollut hyvä asia, jos entisestään huono tilanne ei ollut muuttunut paremmaksi.


Kysyimme vastaajilta myös kokemuksia siitä, saavatko he riittävästi tietoa ja tukea avannehoitajalta, hoitotarvikejakelusta, yrityksiltä, Finnilcolta ja jäsenyhdistyksiltä. Vaikka moni vastaajista oli tyytyväinen saamansa tiedon ja tuen määrään, ainakin viidennes koki kaipaavansa enemmän tietoa ja tukea, kuin mitä on saanut. Avoimen kysymyksen vastauksissa nousi harmillisesti esiin, että moni Finnilcon kohderyhmään kuuluva kaipaisi enemmän perustason tietoa hoitoon ja arjessa pärjäämiseen liittyen.


Kyselyn tulokset tarjoavat Finnilcolle tärkeää tietoa niin järjestön oman työn kuin edunvalvontatyön tueksi. Ne auttavat kohdistamaan resursseja olennaisiin tarpeisiin ja näyttävät meille suuntaa eteenpäin.


Kohderyhmiensä edunvalvojana Finnilcosta on ehdottoman tärkeää, että sote-uudistuksen jälkeiset mahdolliset siirtymävaiheen haasteet eivät laskisi terveyspalveluiden laatua pidemmällä aikavälillä. Mikäli palveluiden laatu on ennestään ollut heikko, olisi toivottavaa, että muutokset toisivat kaivattua parannusta.


Viimeisimpään kyselyraporttiin ja kahden edellisen kyselymme tuloksiin pääset tutustumaan myös sivulla www.finnilco.fi/kyselytulokset

Comments


bottom of page