Kirjoitus on alunperin ilmestynyt Finnilco-lehdessä 4/2024
Kirjoittaja: Anna I. Rajala, tutkijatohtori, Tampereen yliopisto, anna.i.rajala(at)tuni.fi / 050 316 2563
Kuvat: Timo Uotinen, Pixabay
Kaikki julkisia tiloja käyttävät ihmiset tarvitsevat joskus vessaa. Julkisten vessojen olemassaolo takaa kaikille ihmisille mahdollisuuden osallistua elämään ja yhteiskuntaan kodin ulkopuolella. Julkisten vessojen suunnittelua ja rakentamista voidaankin pitää ehtona kestävälle, esteettömälle, tehokkaalle ja oikeudenmukaiselle kaupunkisuunnittelulle (Moreira ym. 2022; McFarlane 2022).
Julkisissa tiloissa ja kaupunkiympäristöissä ei kuitenkaan ole usein huomioitu erilaisia suolistojen tarpeita, mikä on esteettömyyden kannalta keskeinen kysymys. Esteettömyys tulisi ymmärtää laajana ilmiönä, joka koskee liikunta- ja aistirajoitteiden lisäksi myös rakon ja suoliston erityistarpeita. Puutteelliset julkiset vessat ovat este ihmisille, jotka käyttävät hoitotarvikkeita tai joilla vessan tarve on tiheä tai äkillinen.
Kansainvälisessä tutkimuksessa on tuotu esille, että julkiset vessat eivät ole aina ihannepaikkoja ihmisille, joilla on vessassa käymisen suhteen joitakin erityistarpeita (Corradi ym. 2023; Kelly 2024; Wiseman 2019). Tutkimuksessa on havaittu, että vessassa käymiseen liittyvät erityistarpeet ja kielteiset kokemukset julkisista vessoista liittyvät tiivisti toisiinsa. Kielteiset kokemukset julkisista vessoista vaikuttavat lisäksi merkittävästi koettuun elämänlaatuun. (Corradi ym. 2023.) Liikkuminen kodin ulkopuolella vaatii myös paljon arjen suunnittelua, jos julkisissa vessoissa on puutteita (White 2023).
Vuoden 2023 lopulla järjestettiin julkisia vessoja koskeva kirjoituskutsu, joka on osa Tampereen yliopiston kolmivuotista tutkimusta. Tutkimuksessa selvitetään suoliston toiminnan ja tuotosten sekä julkisten vessojen yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. Tutkimusta rahoittaa Suomen Akatemia (hanke nro. 350247).
Kirjoituskutsu suunnattiin ihmisille, joilla on jokin suoliston toimintaan vaikuttava sairaus, vamma, sairauden tai leikkauksen jälkitila tai esimerkiksi avanne. Osallistujia pyydettiin kirjoittamaan vapaamuotoisesti kokemuksistaan julkisista vessoista. Kirjoitukset saattoivat olla esimerkiksi elämäkerrallisia, koskea yksittäistä tapahtumaa tai sisältää toiveita julkisten vessojen suhteen.
Kirjoituskutsuun vastasi yhteensä 29 kirjoittajaa. Heistä suurin osa eli yhteensä kahdeksantoista kirjoittajaa oli avanne- tai vastaavasti leikattuja ihmisiä. Tässä kirjoituksessa esittelen yhteenvedon näiden kahdeksantoista kirjoittajan esittämistä julkisiin vessoihin liittyvistä huomioista.
Jos julkiseen vessaan ei pääsekään?
Kaikki kirjoittajat eivät olleet kokeneet erityisiä hankaluuksia julkisissa vessoissa. Jotkut mainitsivat pääsevänsä yleensä mukavasti vessaan tarpeen mukaan, vaikka joskus joutuukin odottamaan. Vessapassia ja avannekorttia mainittiin tarvittavan vaihtelevasti. Kokemuksissa julkisten vessojen toimivuudesta voi olla kaupunkikohtaisia eroja.
Suurimmalla osalla kirjoittajista oli kuitenkin kielteisiä kokemuksia pääsystä julkiseen vessaan. Hankaluudet saattavat alkaa jo vessan ulkopuolella. Monet vessat voivat olla lukossa ja niiden aukaisemiseen tarvittavat toimenpiteet vaihtelevat. Joihinkin vessoihin tarvitaan soitto tai tekstiviesti maksulliseen numeroon. Toisiin tarvitaan avaimen, poletin tai numerokoodin noutaminen kassalta tai jopa henkilökunnan hakeminen paikalle. Oven aukaisemiseen voi mennä aikaa, jota kiireellisessä vessatarpeessa ei välttämättä ole.
Kirjoituksissa toivottiin enemmän kaikille avoimia vessoja, vaikka vessojen lukitsemisen syy on ymmärrettävä. Monet julkiset vessat saattavat olla toistuvan ilkivallan kohteena, jolloin niiden lukitseminen voi olla taloudellisesti välttämätöntä. Eräs kirjoittaja kuitenkin huomauttaa, että suolistosairaan elämä rajoittuu merkittävästi, kun vessaan pääsyn varmuutta ei ole.
Julkiset tilat ja kaupunkiympäristöt sulkevat edelleen järjestelmällisesti ulos ihmisiä, joilla saattaa olla vessojen suhteen erityisiä tarpeita.
Vessojen puutteet saattavat vaikuttaa kynnykseen lähteä kotoa. Kynnys voi olla korkeampi, jos ihminen enteilee joutuvansa vaihtamaan esimerkiksi koko avannejärjestelmän julkisessa vessassa. Joidenkin kirjoittajien kohdalla julkisten vessojen olemassaolo vaikuttaa merkittävästi sosiaaliseen elämään. Vessat vaikuttavat myös siihen, miten ihminen uskaltaa liikkua julkisilla paikoilla, vieraissa paikoissa tai luonnossa. Lähteminen vaatii suunnittelua etukäteen. Esimerkiksi syömistä saatetaan rajoittaa jo tunteja etukäteen ennen lähtöä, mikä hankaloittaa spontaaneja lähtöjä kodin ulkopuolelle.
Vessalla on väliä myös erilaisiin tapahtumiin ja harrastuksiin lähtiessä. Esimerkiksi bussien vessat ovat pieniä, kun junista puolestaan löytyy tilaviakin vessoja. Teatterissa tai elokuvissa käymistä voi hankaloittaa vessojen sijoittelu. Joskus saattaa joutua kävelemään esimerkiksi näyttämön tai valkokankaan ohi päästäkseen vessaan, mikä ei tunnu mukavalta. Ulkotapahtumissa yleiset bajamajat ovat kamalimpia. Inva-bajamajoissa ei ole minkäänlaista laskutasoa, ei vettä, ei käsidesiä, eikä lopulta edes paperia. Tavalliset bajamajat ovat ahtaita ja yleensä aivan pissan peitossa.
Kehitysehdotuksia on monia
Kirjoittajat mainitsivat julkisiin vessoihin liittyen useita puutteita. Kopit ovat ahtaita, eikä niissä ole usein minkäänlaista laskutasoa ja naulakotkin saattavat puuttua kokonaan. Kopeissa ei myöskään ole välttämättä käsisuihkua tai lavuaaria, valaistus saattaa olla puutteellista ja lukot huonoja. Joissain vessoissa automaattinen valo sammuu liian aikaisin, koska vessassa käyminen on mitoitettu lyhemmäksi kuin mitä se avanne- tai vastaavasti leikatulta tai suolistosairaalta vaatii.
Suomen julkiset vessat saivat kuitenkin kiitosta siinä, että moniin muihin maihin verrattuna meillä ylipäätään käytetään melko yleisesti käsisuihkua. Käsisuihkuja löytyy kuitenkin lähinnä vain naisten vessoista ja invavessoista. Miesten vessoista ne puuttuvat järjestelmällisesti. Miesten vessoissa ei myöskään ole aina roskiksia, varsinkaan vessakoppien sisäpuolella.
Erityisesti J-pussileikatut kirjoittajat nostivat esille, että julkiset vessat saattavat olla melkoisia kaikukammioita.
Julkisten vessojen yksityisyyden puute nousi kirjoituksissa usein esille. Yksityisyyden puutteeseen liittyy vahvasti huoli äänien ja hajujen kantautumisesta. Kirjoittajista moni mainitsi kokeneensa äänet ja hajut häpeällisinä siitäkin huolimatta, ettei niissä ole mitään hävettävää. Kuten eräs kirjoittaja mainitsi, onhan se kummallista, ettei edes vessassa saa kuulua ulostamisen ääniä. Kaikki myös tietävät, että aivan kaikkien uloste haisee. Haju saattaa silti hävettää.
Erityisesti J-pussileikatut kirjoittajat nostivat esille, että julkiset vessat saattavat olla melkoisia kaikukammioita. Äänieristykseen ja seinämateriaaleihin toivottiin kiinnitettävän huomiota vessoja suunnitellessa. Vessoissa voisi soida jopa taustamusiikki. Kopin seinien ulottaminen lattiaan asti ja yksittäisten vessojen lisääminen koppien sijaan mainittiin myös parannusehdotuksina. Hajujen neutralisoimiseen toivottiin myös keinoja.
Kun vessassa käymisessä menee aikaa, se kerryttää helposti jonoa vessan taakse. Joissain miesten vessoissa on vain yksi pöntöllinen koppi, mikä selkeästi hankaloittaa jonotilannetta. Joku kirjoittajista oli kuullut oven takaa myös kommentointia vessakäynnin kestämisestä, mikä tuntui loukkaavalta. Hän peräänkuulutti sensitiivisyyttä vessa-asioista puhumiseen, ettei sitä kommentoitaisi tai sillä vitsailtaisi.
Esteetön vessa ei ole esteetön
Vessojen puutteet korostuvat entistä enemmän esteettömissä vessoissa tai tutummin invavessoissa. Invavessoja suositaan kirjoittajien mukaan niiden tilavuuden, yksityisyyden ja paremman varustelun vuoksi. Niiden pitäisikin olla suunniteltu ihmisille, jotka tarvitsevat esimerkiksi enemmän tilaa vessassa käymiseen, mutta niiden suunnittelussa on puutteita.
Invavessoissa käsisuihku, käsienpesuallas, vessapaperiteline ja roskis saattavat olla todella kaukana pöntöstä. Kun pöntöltä ei ylety mihinkään, saattaa tulla valtava sotku. Vessassa ei kuitenkaan ole myöskään minkäänlaisia siivousvälineitä, jolloin sotkua saatetaan joutua siivoamaan vessapaperilla ja käsisaippualla. Invavessassa ei ole välttämättä edes pientäkään laskutilaa, jolloin laskutilana saattaa toimia esimerkiksi saippua-annostelijateline.
Kuten eräs kirjoittaja huomauttaa, invavessa on mitä ilmeisimmin suunniteltu käytettäväksi avustajan kanssa. Eihän edes pyörätuolilla liikkuva ihminen pysty toimimaan sellaisessa vessassa itsenäisesti, missä pitää avata käsisuihkun hana ja hakea vessapaperia etukäteen, jos mielii suorittaa yhtään mitään toimitusta pöntöltä käsin. Pyörätuolin käyttäjän on mahdotonta tällaisessa vessassa selvitä käsienpesualtaalta pöntölle puhtain käsin, mikä vaarantaa hygienian.
Ihmisyhteisöt antavat rakennetuille tiloille merkityksiä, jotka saattavat olla syvälle juurtuneita. Yleinen mielikuva invavessoista on, että niitä saavat käyttää vain näkyvän liikuntarajoitteen kanssa elävät ihmiset. Toisten ihmisten asenteet invavessan käyttämistä kohtaan on todellinen ongelma. Irvailu, huomauttelu, nyrkillä oveen hakkaaminen ja oven takaa huutelu on ahdistavaa. On myös epäreilua kokea velvollisuutta selitellä omia yksityisiä tarpeitaan täysin tuntemattomille.
Moni kirjoittajista olikin kokenut ennakkoluuloja, tietämättömyyttä, tuomitsemista ja jopa aggressiivista käytöstä toisilta ihmisiltä invavessan käyttöön liittyen. Moni kirjoittaja mainitsi joko joutuneensa toisten ennakkoluulojen kohteeksi tai kokevansa muuten invavessassa käymisen ristiriitaiseksi. Eräs kirjoittaja mainitsi, että hänet on jopa käännytetty invavessan ovelta vartijan toimesta, koska hänellä ei ole näkyvää vammaa. Toinen kirjoittaja huomautti, että invavessan ”käyttöoikeus” on varsin epämääräinen käsite.
Kohti parempaa vessakulttuuria
Suolistosairaiden sekä avanne- ja vastaavasti leikattujen vessakokemuksista on vielä melko vähän tutkimusta. Tämän kirjoituskutsun kokemukset ovat kuitenkin samansuuntaisia tähän asti tehtyjen tutkimusten kanssa. Tutkimuksessa vessakokemukset ovat selvästi enemmän kielteisiä. Tämä osoittaa, että suolistosairaudet jätetään järjestelmällisesti huomiotta julkisten tilojen suunnittelussa. Suurin haaste lienee asennemuutoksen juurruttaminen, mikä vaatii pitkäjänteisyyttä.
Maailmanlaajuisesti on myös tapahtunut paljon myönteistä kehitystä, mikä on paljon etujärjestöjen ansiota. Avannevessoja ja hyvin toteutettuja invavessoja on alettu suunnitella ja rakentaa, mikä osaltaan lisää tietoisuutta ihmisten erilaisista tarpeista vessojen suhteen. Esimerkiksi Bournemouthin lentokentästä tuli vuonna 2023 Iso-Britannian ensimmäinen avanneystävällinen lentokenttä (Colostomy UK 2023).
Myös tavallisissa vessoissa monet kirjoittajien esille tuomat puutteet olisivat helposti korjattavissa. Puuttuvat naulakot ja laskutasot voidaan melko helpostikin lisätä ilman suuria saneerauskuluja. Invavessojen kalusteiden siirtäminen voi sen sijaan olla kallista, jos se vaatii vesipisteiden siirtoa.
Olisikin tärkeää huomioida suolistosairaudet kaikessa uudisrakentamisessa ja saneerauksessa, jolloin invavessojen puutteisiin voidaan paremmin puuttua. Julkiset tilat ja kaupunkiympäristöt sulkevat edelleen järjestelmällisesti ulos ihmisiä, joilla saattaa olla vessojen suhteen erityisiä tarpeita.
Lähteet
Colostomy UK. (2023). Bournemouth becomes the first Stoma Friendly Airport in the UK. https://www.colostomyuk.org/bournemouth-becomes-the-first-stoma-friendly-airport-in-the-uk/
Corradi, G., Theirs, C., Garcia‐Garzon, E., & Barrada, J. R. (2023). A silent burden: How negative experiences with public toilets impact quality of life and life satisfaction. Scandinavian Journal of Psychology, 64(4), 495–503. https://doi.org/10.1111/sjop.12914
Kelly, A. M. (2024). Public toilets and their potential impact on an individual’s health. British Journal of Nursing (Mark Allen Publishing), 33(12), 538–544. https://doi.org/10.12968/bjon.2023.0217
McFarlane, C. (2023). Waste and the city: the crisis of sanitation and the right to citylife (1st ed.). Verso.
Moreira, F. D., Rezende, S., & Passos, F. (2022). Public toilets from the perspective of users: a case study in a public place, Brazil. Journal of Water and Health, 20(1), 41–53. https://doi.org/10.2166/WH.2021.127
White, L. (2023). “I have to know where I can go”: mundane mobilities and everyday public toilet access for people living with irritable bowel syndrome (IBS). Social & Cultural Geography, 24(5), 851–869. https://doi.org/10.1080/14649365.2021.1975165
Wiseman, P. (2019). Lifting the lid: Disabled toilets as sites of belonging and embodied citizenship. The Sociological Review (Keele), 67(4), 788–806. https://doi.org/10.1177/0038026119854255
Comments