Teksti: Aino Hokkanen Kuvat: Nelli Kenttä
Jere Pöyhönen, artistinimeltään Käärijä, edustaa Suomea vuoden 2023 Euroviisut-laulukilpailussa. Tyylistään ja riehakkaista live-esiintymisistään tunnetun artistin nuoruutta varjostivat vaikeat terveyshaasteet, joille Pöyhönen oli jopa lähellä menettää henkensä. Omien sanojensa mukaan Jere Pöyhönen on ihan tavallinen tallaaja. Vantaalta kotoisin oleva Pöyhönen sairastui nuorena tulehdukselliseksi suolistosairaudeksi luokiteltavaan haavaiseen paksusuolen tulehdukseen eli colitis ulcerosaan. Sairauden pahentuessa hänelle tehtiin hätäleikkauksessa väliaikainen avanne. Myöhemmin avanne poistettiin ja tilalle leikattiin j-pussi eli ohutsuolen loppuosasta muodostettava säiliö. Tällä hetkellä hyvinvoiva Pöyhönen haluaa kertoa sairastumisestaan avoimesti, jotta voisi tarjota vertaistukea muille samojen asioiden kanssa kamppaileville.
– Mä olen tän asian kanssa tosi sujut, en häpeile vaan haluan nimenomaan kertoa tästä kaikille. Toivon, että jakamalla mun kokemuksen voisin auttaa jotakuta toista, Pöyhönen toteaa hymyillen.
Oireet veivät hätäleikkaukseen
Kun Jere Pöyhönen oli yläkoulun yhdeksännellä luokalla, hänellä todettiin peräsuolen tulehdus. Tulehdusta hoidettiin supoilla sekä suun kautta otettavilla lääkkeillä, ja se rauhoittui. Pöyhösen ollessa 18-vuotias oireet tulivat takaisin. Vuoden verran hän noudatti eliminaatioruokavaliota, jonka avulla tulehdus saatiin pidettyä kurissa. Tilanne kuitenkin paheni, ja lopulta Pöyhösen koko paksusuoli tulehtui. Useita hoitomuotoja kokeiltiin, mutta ne eivät auttaneet. Pahimmillaan Pöyhönen painoi 49 kiloa ja hemoglobiiniarvo seilasi välillä 54–56. – Kyllä mä jotenkin pysyin tolkuissani, vaikka välillä pyörrytti ja törmäilin vessan oviin. Se oli aika rajua aikaa kaikin puolin, hän muistelee. Pöyhönen ulosti verta useita kertoja päivässä ja oli käytännössä sänkypotilas. Vanhemmat syöttivät häntä, mutta mistään ei tuntunut olevan apua. Pöyhönen muistaa, miten hänen äitinsä itki sängyn vierellä. Tuolloin Pöyhönen kävi säännöllisesti verikokeissa. Eräiden kokeiden jälkeen hänelle soitettiin ja kerrottiin hemoglobiinin olevan niin alhainen, että hoitoon olisi todella kiire. Tuon puhelun jälkeen Pöyhösen isä käynnisti auton ja kyyditsi poikansa suoraan sairaalaan.
Pöyhöstä pelotti, että hänelle leikattaisiin avanne. Samalla hän kuitenkin ajatteli, että tärkeintä on selvitä hengissä.
Sairaalassa Pöyhöstä odotti hätäleikkaus. Omaa vuoroa odottaessaan hän pohti, mitä leikkauksessa tultaisiin tekemään. Pöyhöstä pelotti, että hänelle leikattaisiin avanne. Samalla hän kuitenkin ajatteli, että tärkeintä on selvitä hengissä. – Tehkää mulle ihan mitä vaan, kunhan mä tuun kuntoon tästä, Pöyhönen kertoo miettineensä ennen leikkausta. Avannetta oli ehdotettu ratkaisuksi jo aiemmin. Silloin Pöyhönen ei vielä osannut hyväksyä asiaa, vaan yritti selvitä muilla keinoilla. Jälkikäteen Pöyhönen arvelee pelon liittyneen asian tuntemattomuuteen. Hän ei tiennyt paljoakaan avanteista, eikä ollut ikinä nähnyt sellaista kenelläkään. – Se oli todella kova paikka. Pohdin, miten avanne tulisi vaikuttamaan mun elämään ja muhun ihmisenä. Miltäköhän mä näytän, mitä tapahtuu seksuaalisuudelle. Sellaiset asiat siinä pelottivat, hän muistelee.
Elämää nuorena avanteellisena
Kun Jere Pöyhönen heräsi leikkauksesta, kokeili hän ensin vatsaansa ja tunsi avannepussin.
– Se oli outo fiilis, hämmentävää. Mutta samalla tunsin ihan valtavaa rauhaa. Ongelmien lähde eli tulehtunut paksusuoli oli leikkauksessa poistettu kokonaan. Hämmennys vaihtui nopeasti hyväksymiseen.
– Kun tajusin että oon hengissä, niin se avanne oli lopulta aika pientä siinä ohella.
– En mä kauaa sitä asiaa harmitellut, päinvastoin. Kun tajusin että oon hengissä, niin se avanne oli lopulta aika pientä siinä ohella. Sehän oli onnellinen juttu, että mulla oli se. Vaikka Pöyhönen oli tuolloin kiitollinen avanteesta, alkuhetkissä oli silti mukana shokki. – Kun mut ensimmäistä kertaa vietiin suihkuun ja näin sen, meinasin pyörtyä, hän naurahtaa.
Pöyhöselle hätäleikkaus oli elintärkeä. Jos leikkausta ei olisi tehty, olisi tulehdus voinut levitä suolistosta muualle kehoon muutaman viikon tai jopa päivien sisällä. Pöyhönen siis kävi lähellä kuolemaa, mutta avanteen ansiosta hän sai jatkaa elämäänsä. – Avanne antaa mahdollisuuden uudelle elämälle. Sitä mahdollisuutta ei kaikille tarjota. Mutta jos tarjotaan, kannattaa se ottaa vastaan hymyssä suin. Pöyhönen kertoo, että hän tottui elämään avanteen kanssa melko nopeasti. Se vaati kuitenkin oman asenteen päivittämistä – piti hyväksyä tilanne sellaisena kuin se oli. Onneksi elämästä pystyi nauttimaan myös avanteen kanssa. – Kun mulla oli avanne, niin tein täysin samoja asioita kuin muutkin ihmiset. Urheilin, kävin ravintoloissa, elin oikeasti tosi normaalia elämää. Toki vastaan tuli myös vaikeita tilanteita. Tuolloin 18-vuotias Pöyhönen oli parisuhteessa. Hän kertoo, että seksuaalisuuteen liittyvät asiat tuntuivat aluksi haastavilta. – Olihan se aika jännä paikka. Muutenkin vasta kokeilee juttuja, ja sitten on vielä se avanne.
Yksi asia oli kuitenkin hänelle selvä jo tuolloin: – jos parisuhteen toinen osapuoli ei hyväksy sun tilannetta tai sitä avannetta, niin silloin se ihminen ei ole sun arvoinen.
Avanne vaihtuu J-pussiin
Pöyhönen eli avanteen kanssa viisi kuukautta, kunnes tilalle leikattiin j-pussi. Alussa pussi tukkeutui, mutta Pöyhönen ei heti kertonut tukoksesta. Hän oli kyllästynyt viettämään aikaansa sairaalassa ja halusi olla ihmisten ilmoilla. Kun Pöyhönen lopulta kertoi, saatiin tukos avattua ja vaikeudet vähenivät. – Ihan täysin normaaleja asioita mä olen tehnyt. Olen matkustellut ympäri maailmaa, tehnyt ja syönyt samoja asioita mitä kaikki muutkin. J-pussi on ollut Pöyhösellä nyt lähes kahdeksan vuotta. Hän on välttynyt isommilta komplikaatioilta, mutta pienempiä, satunnaisia ongelmia on tullut vastaan. – Välillä on ollut pientä tulehdusta tai verenvuotoa. Kerran kävin tähystyksessä, kun verta tuli enemmän ja pelästyin. Nousi esiin vanha pelko siitä, mitä mulla joskus oli, Pöyhönen kertoo.
Kokonaisuus on kuitenkin ollut positiivinen. – Oon tällä hetkellä tosi tyytyväinen nykyiseen elämäntilanteeseen, en vaihtaisi mitään. En edes haluaisi sitä paksusuolta takaisin, sillä tästä kaikesta on tullut osa mun identiteettiä, hän toteaa.
Musiikki osana elämää
Musiikki on aina merkinnyt Jere Pöyhöselle paljon. Aina ei kuitenkaan ollut itsestään selvää, että siitä tulisi ura.
Sairaalassa ollessaan Pöyhönen tajusi, että elämä saattaa olla lyhyt.
Kun Pöyhönen vietti aikaa sairaaloissa, musiikin kuuntelu lohdutti ja antoi toivoa. Sairaalasängyssä maatessaan, tippateline vierellään, Pöyhönen myös kirjoitti omia kappaleita. Jos muut potilaat ihmettelivät hänen puuhiaan, Pöyhönen vastasi tekevänsä musiikkia.
Sairaalassa ollessaan Pöyhönen tajusi, että elämä saattaa olla lyhyt. Hän päätti, että jos on hätäleikkauksen jälkeen hengissä ja terveenä, lähtee hän kokeilemaan musiikin tekemistä tosissaan ja tekee sen täysillä. Toki tuolloin Pöyhönen ei vielä tiennyt, miten pitkälle päätös kantaisi. – Mun arvot kirkastuivat siellä sairaalassa. Tajusin mitä rakastan ja mitkä asiat on mulle oikeasti tärkeitä. Yksi niistä on musiikki, ja sen tekemistä sitten lähdin edistämään. Pöyhönen kertoo nauttivansa live-esiintymisestä erityisen paljon, koska silloin hän pääsee viihdyttämään ihmisiä. Hän tuntee olevansa parhaimmillaan silloin, kun esiintyy.
Arkea artistina
Nykyään terveyshaasteet eivät aiheuta suuria ongelmia Pöyhösen arjessa artistina. Omasta kehosta on kuitenkin pidettävä hyvää huolta. Keikoilla on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, mitä syö ja juo, milloin ja kuinka paljon. Lavalla esiintyessä hiki virtaa, ja hikoilua Pöyhönen tasapainottaa juomalla suolavettä. Myös jännitys vaikuttaa kehon toimintaan, ja jännitystilan ollessa päällä myös vessassa tulee käytyä useammin. Pöyhönen kuitenkin toteaa, ettei hän enää oikein osaa jännittää keikkoja. Lähestyvät Euroviisut on kuitenkin keikka, jollaista Pöyhönen ei aiemmin ole kokenut. Tapahtuma on iso ja niin paikka kuin toimintatavat ovat hänelle uusia. Kaikesta huolimatta Pöyhönen vaikuttaa luottavaiselta: – mä en vielä tiedä millaista siellä on, mutta tuskin siellä mitään ongelmia tulee. Luottavaisuus perustuu asenteen lisäksi myös siihen, että Pöyhönen on vuosien varrella oppinut tuntemaan oman kehonsa toiminnan melko tarkasti. Hän tietää, milloin omat energiatasot laskevat ja milloin on taas juotava suolavettä tai pidettävä ruokatauko.
Perheen tuki on ollut tärkeää
Kun Pöyhönen sairasti, oman perheen tuki auttoi häntä jaksamaan. Perheen ansiosta Pöyhönen on tuntenut olevansa tärkeä ja välitetty.
– Mun vanhempien panostus on ollut mittaamattoman suuri. En pysty sitä heille ikinä korvaamaan, muuten kuin olemalla hengissä.
Pöyhönen kertoo, että vanhemmat olivat koko sairastelun ajan täysillä mukana.
– Kun mulla ensimmäisen kerran todettiin peräsuolen tulehdus, niin porukat halusivat saman tien selvittää, mistä sellainen voi johtua. Ne syventyivät aiheeseen, soittelivat puheluita ja etsivät netistä tietoa. Vanhemmat kyyditsivät Pöyhöstä tutkimuksiin ja laittoivat selvittelyyn aikaa sekä rahaa. Taloudellinen tuki mahdollisti sen, että erilaisia tutkimuksia pystyttiin tekemään, vaikka ne maksoivat paljon.
– Mä en tuntenut ketään kenellä olisi ollut samanlainen tilanne kuin itselläni.
Vertaisten kokemukset tuovat uskoa
Vaikka perhe sekä kaverit ovat olleet Pöyhösen tukena, eivät he ole voineet tarjota hänelle vertaistukea. Sairastaessaan Pöyhönen tunsikin ajoittain olevansa asian kanssa yksin. – Mä en tuntenut ketään kenellä olisi ollut samanlainen tilanne kuin itselläni. En päässyt kasvotusten juttelemaan kenenkään vertaisen kanssa, Pöyhönen kertoo. Pöyhönen etsi vertaisten kokemuksia internetistä, mutta verkossa kirjoittajat olivat usein nimettömiä. Vaikka Pöyhönen sai sitä kautta tietoa, olisi hän kaivannut ihmiskontaktia ja kasvoja, joihin samastua. Onneksi Pöyhösen kanssa samaan aikaan sairaalassa oli tuttava, jolla oli vastaavanlainen tilanne. He ystävystyivät, viestittelivät päivittäin Facebookin kautta ja kyselivät toisiltansa päivän vessakäyntien määrästä. Pöyhösen mukaan keskustelut vertaisen kanssa olivat iso apu. Oli tärkeää, että sai kuulla jonkun muunkin kokevan samanlaisia asioita. Kasvot vertaistuelle tarjosi myös jääkiekkoilija Teemu Ramstedt. – Sain paljon uskoa siitä, että jollain muulla oli samat jutut, kuin mulla. Että urheilija, lätkänpelaaja, oli kamppaillut samojen asioiden kanssa, Pöyhönen toteaa.
Asenteen ja unelmien voimalla eteenpäin
Sairastaessaan Pöyhönen sai apua myös unelmoinnista ja omien ajatusten kääntämisestä tulevaisuuteen. – Ajattelin, että joskus vielä saan hyviä hetkiä perheen ja ystävien kanssa. Että joku päivä mä vielä olen terve ja pystyn ja iloitsemaan tästä kaikesta. Lopulta aika yksinkertaiset asiat auttoivat. Myös huumori on auttanut jaksamaan. Pöyhönen kertoo olleensa vitsiniekka jo nuorena, ja sairastaessaan hän käsitteli huumorin kautta vaikeitakin asioita. Vitsailun alle piiloutui silti muutakin. – Ehkä se vitsinheitto oli myös selviytymiskeino. Jotain minkä kautta pääsin karkuun sitä kaikkea. Alkuvaiheessa en halunnut hyväksyä tosiasioita, vaikka itselleni niin yritin väittää. Pöyhösen mukaan hän kuunteli sairaalassa kappaleita, joiden soittaminen tuntui sieltä pois pääsyn jälkeen vaikealta. Myös tutut paikat saattoivat tuoda vanhoja muistoja esiin ikävällä tavalla.
Aika kuitenkin auttoi, ja vuosien jälkeen samat kappaleet ovat jälleen Pöyhösellä kovassa soitossa. Nyt kappaleet tuovat hyvää fiilistä ja kannustavat eteenpäin.
Ongelmista kannattaa puhua
Kun Pöyhönen sairasti, hän ei aina kertonut oireistaan vanhemmille tai hoitohenkilökunnalle heti. Yhdeksi syyksi hän mainitsee häpeän. Alussa Pöyhönen ei edes itse meinannut uskoa todeksi sitä, että pöntössä näkyi verta.
– Kun se toistui, niin tajusin, ettei tämä ehkä ole ohimenevää. Että kyse on jostain vakavammasta, joka täytyy hoitaa kuntoon, hän muistelee.
Nuorelle itselleen tai tällä hetkellä vastaavassa tilanteessa olevalle Pöyhönen sanoisikin, että asioista kannattaa puhua. Hän myös kannustaa etsimään vertaistukea, sillä jäi itse suurilta osin ilman. Pöyhösen mukaan se vertaistuki, jota hän sai, oli iso helpottava tekijä.
– Kun ihminen kärsii jostakin sairaudesta, on oikeastaan tärkeintä, että mieli on kunnossa. Jos mieli on maassa, niin paranemisprosessi on tosi vaikea, hän huomauttaa.
Tällä hetkellä Pöyhönen unelmoi siitä, että hän ja läheiset pysyisivät mahdollisimman terveinä. Hän toivoo, että saisi tehdä elämässään asioita, joista nauttii sekä viettää aikaa itselleen tärkeiden ihmisten kanssa.
Finnilcon lukijoille Pöyhönen välittää seuraavat terveiset: – menkää nöyränä eteenpäin, mutta älkää nöyristelkö. Rakastakaa itseänne, kroppaanne ja mieltänne. Voikaa hyvin, ja jos ongelmia tulee, niin reagoikaa niihin heti. Nauttikaa elämästä ja tehkää juttuja, jotka tekevät teidät onnelliseksi.
Comments