Potilaan oikeudet hoitotarvikejakelussa – Esitelmä 3.10.2015

 

Arvoisat kuulijat

Ensin muutama sana oikeusasiamiesinstituution historiasta. Oikeusasiamiesinstituutio on peräisin Ruotsista, missä vuonna 1809 perustettiin valtiopäivien oikeusasiamiehen toimi. Suomeen oikeusasiamiehen virka perustettiin toisena maailmassa ja se tapahtui vuonna 1919 annetussa hallitusmuodossa. Ensimmäinen oikeusasiamies Erik Alopeaus aloitti toimintansa vuoden 1920 alussa. Kanslian ensimmäiset viralliset asiakirjat päivättiin 7. helmikuuta, jota vietetäänkin oikeusasiamiehen toiminnan vuosipäivänä.

Mitkä ovat oikeusasiamiehen tehtävät?

Oikeusasiamiehen tehtävänä on valvoa, että tuomioistuimet, viranomaiset ja virkamiehet noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Lisäksi valvontaan kuuluvat muutkin, jotka hoitavat julkista tehtävää. Oikeusasiamies seuraa erityisesti, että perus- ja ihmisoikeudet toteutuvat.

Miten oikeusasiamies toimii?

Oikeusasiamies valvoo laillisuutta etupäässä tutkimalla hänelle tulleita kanteluita. Hän voi puuttua epäkohtiin myös omasta aloitteestaan. Hän tekee tarkastuksia eri virastoissa ja laitoksissa. Hän käy säännöllisesti tarkastuksilla vankiloissa ja muissa suljetuissa laitoksissa, kuten psykiatrisissa sairaaloissa. Muita tarkastuskohteita ovat esimerkiksi puolustusvoimien ja rajavartioston yksiköt.

Oikeusasiamiehelle voi kannella kuka hyvänsä yksityishenkilö tai yhteisö, kansalaisuudesta riippumatta, maksutta, kirjallisesti mutta muuten vapaamuotoisesti. Jos kantelu koskee yli kaksi vuotta vanhaa asiaa, oikeusasiamies ei tutki sitä, ellei tutkintaan ole erityistä syytä. Oikeusasiamies voi siirtää kantelun toiselle viranomaiselle, jos se on perusteltua asian laadun vuoksi.

Oikeusasiamies ratkaisee, antaako kantelu aihetta hänen toimenpiteisiinsä ja millaiset toimenpiteet tulevat kysymykseen.

Oikeusasiamiehen keinot

Ankarin keino puuttua lainvastaiseen toimintaan on virkasyyte. Tämä toimenpide on erittäin harvinainen. Terveydenhuollon laillisuusvalvonnassa tähän mennessä ainoassa vuonna 2004 syytteeseen ja sittemmin myös tuomioon johtaneessa tapauksessa oli kysymys siitä, että keskussairaalan erikoishammaslääkäri oli poistanut valtion mielisairaalan potilaalta nukutuksessa kaikki jäännöshampaat kuulematta tämän laillista edustajaa tai lähiomaista ja ilman täl-laisen henkilön suostumusta. Erikoishammaslääkärin teon laatu huomioon ottaen asiaa ei voitu jättää pelkästään oikeusasiamiehen huomautuksen varaan. 40-vuotiaan naispotilaan kaikkien hampaiden poistaminen merkitsi hänelle peruuttamatonta toimenpidettä.

Seuraavaksi ankarin toimenpide on oikeusasiamiehen virkamiehelle tai viranomaiselle antama huomautus. Tavallisimmin oikeusasiamies ilmaisee joko moittivan tai ohjaavan käsityksensä menettelyn lainvastaisuudesta tai velvollisuuden laiminlyönnistä ja muistuttaa lainmukaisesta tavasta toimia.

Oikeusasiamies voi myös tehdä esityksen virheen korjaamiseksi. Hän voi myös kiinnittää valtioneuvoston ja asianomaisten ministeriöiden huomiota laeissa havaitsemiinsa puutteisiin ja esittää niiden täsmentämistä.

Joskus myös viranomainen itse oikaisee virheensä saatuaan tietää, että oikeusasiamies on ryhtynyt tutkimaan kantelua sen menettelystä.

Oikeusasiamies ei voi muuttaa tai kumota viranomaisten tai tuomioistuinten ratkaisuja eikä määrätä vahingonkorvauksia maksettavaksi.

Jos asiassa on tapahtunut oikeudenloukkaus, jota ei voida enää oikaista tai korjata, oikeusasiamies voi harkintansa mukaan esittää hyvitystä. Hyvitysesitysten tekeminen on viime vuosina lisääntynyt.

Joissakin tapauksissa oikeusasiamies voi jo kanteluasian käsittelyn alkuvaiheessa pyrkiä ratkaisemaan asian sovittelun kautta.

Terveydenhuollon laillisuusvalvonnasta

Oikeusasiamies valvoo julkista terveydenhuoltoa. Valvonta kohdistuu erityisesti perustuslain 19 §:n 3 momentissa perusoikeuksina turvattujen riittävien terveyspalveluiden toteutumiseen. Tahdosta riippumaton psykiatrinen sairaalahoito on tärkeä laillisuusvalvonnan alue. Tarkastuksillaan psykiatrista sairaalahoitoa antaviin toimintayksikköihin oikeusasiamies valvoo erityisesti hoitoon määrättyjen potilaiden oloja ja kohtelua sekä heidän perusoikeuksiensa toteutumista. Itsenäisesti ammattiaan harjoittavien terveydenhuollon ammattihenkilöiden valvonta ei sen sijaan kuulu oikeusasiamiehen toimivaltaan, ei myöskään yksityisten terveydenhuollon toimintayksikköjen paitsi silloin, kun kunta tai kuntayhtymä ostaa niiltä palveluja.

Oikeusasiamies valvoo myös vankeinhoidon ja puolustusvoimien terveydenhuoltoa.

Terveydenhuollon laillisuusvalvonnassa hoitoa joudutaan arvioimaan myös lääketieteellisillä ja hammaslääketieteellisillä perusteilla. Näissä tilanteissa oikeusasiamies on kuullut ennen asian ratkaisemista asiantuntijoita, yleensä Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastoa (Valvira).

Viime vuonna terveydenhuoltoon kohdistuvia kanteluita ratkaistiin 557 ja 3 omasta aloitteesta tutkittavaksi otettua asiaa. Toimenpideratkaisujen osuus asiaryhmän kanteluista ja omista aloitteista oli 17,7 %. Oikeusasiamiehen kansliassa ratkaistiin viime vuonna kaikkiaan 4 757 kantelua ja 58 omaa aloitetta.

Monet kantelut koskevat riittävien terveyspalveluiden järjestämistä, potilaan oikeutta hyvään hoitoon ja kohteluun, hänen itsemääräämisoikeuttaan ja tiedonsaantioikeuttaan sekä potilasasiakirjamerkintöjä, jotka merkinnät ovat valitettavan usein puutteellisia. Potilasasiakirjamerkintöjen puutteellisuus vaikeuttaa kanteluiden tutkimista. Asianmukaiset potilasasiakirjamerkinnät ovat sekä potilaiden että terveydenhuollon ammattihenkilöiden oikeusturvan kannata erittäin tärkeitä. Myös hoitotarvikejakelusta on tehty oikeusasiamiehelle vuosien saatossa useita kanteluita. Kantelut ovat koskeneet erityisesti diabetespotilaiden ja virtsanpidätyskyvyttömyydestä kärsivien potilaiden hoitotarvikkeita. Avannepotilaiden hoitotarvikejakelusta ei ole kanneltu oikeusasiamiehelle.

Hoitotarvikejakelu terveydenhuoltolakiin

Oikeusasiamies esitti vuonna 2009 sosiaali- ja terveysministeriölle, että lainsäädäntöön otettaisiin nimenomainen säännös hoitotarvikejakelun kuulumisesta kunnan järjestämisvelvollisuuteen. Oikeusasiamies piti ongelmallisena sitä, että silloinen jakelukäytäntö perustui kuntien vapaaehtoisuuteen, minkä vuoksi hoitotarvikkeita tarvitsevat potilaat saattoivat joutua eriarvoiseen asemaan asuinpaikkansa perusteella. Ministeriön silloinen suositus hoitotarvikejakelusta ja kuntien omat ohjeet eivät oikeusasiamiehen mukaan turvanneet riittävästi ihmisten yhdenvertaisuutta tässä asiassa. Oikeusasiamiehen lainsäädäntöesitys johti siihen, että 1.5.2011 voimaan tulleeseen terveydenhuoltolakiin otettiin kuntia velvoittavat säännökset hoitotarvikejakelusta.

Terveydenhuoltolain 24 §:n mukaan kunnan tehtävänä on järjestää alueensa asukkaiden sairaanhoitopalvelut. Sairaanhoitopalveluihin sisältyvät muun muassa sairauksien tutkimus, lää-ketieteellinen taudinmääritys sekä hoito ja hoitosuunnitelman mukaiset pitkäaikaisen sairauden hoitoon tarvittavat hoitotarvikkeet. Terveydenhuoltolain 25 §:n mukaan myös kotisairaanhoidossa käytettävät pitkäaikaisen sairauden hoitoon tarvittavat hoitosuunnitelman mukaiset hoitotarvikkeet sisältyvät hoitoon. Samoin kotisairaalahoidon yhteydessä annettavat hoitosuunnitelman mukaiset hoitotarvikkeet sisältyvät hoitoon. Hoitotarvikkeet ovat niitä tarvitseville maksuttomia asiakasmaksulain 5 §:n mukaan.

Terveydenhuoltolain esitöissä todetaan, että hyvin toimiva hoitotarvikejakelu parantaa potilaan omahoidon edellytyksiä ja edistää potilaan sitoutumista hoitoon. Näin saavutetaan paremmat hoitotulokset; potilaan työ- ja toimintakyky sekä elämänlaatu paranevat, myös komplikaatioriskit sekä lääkärissä käyntien ja kotihoidon tarve vähenevät.

Mitkä sitten ovat potilaan oikeudet hoitotarvikejakelussa?

Potilaslain 3 §:n mukaan potilaalla on oikeus hänen terveydentilansa edellyttämään laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon. Hyvään hoitoon kuuluu, että jokaisen potilaan hoidon tarve arvioidaan yksilöllisesti. Potilaan terveydentilasta johtuvan hoidon tarpeen arvioinnin tulee perustua lääketieteellisesti hyväksyttäviin kriteereihin. Potilaalla ei ole oikeutta saada mitä tahansa haluamaansa hoitoa, vaan annettavan hoidon tulee olla lääketieteellisesti perusteltua.

Myös sairauden hoitoon kuuluvien hoitotarvikkeiden jakelun tulee perustua aina potilaan yksilöllisesti määriteltyyn tarpeeseen ja terveydenhuollon ammattihenkilön suorittamaan arviointiin ja seurantaan. Hoitotarvikejakelun lähtökohtana on lääketieteellisin perustein todettu pitkäaikainen sairaus, joka on kestänyt vähintään kolme kuukautta. Päätöksen hoitotarvikejakelun aloittamisesta tekee potilasta hoitava lääkäri. Hoitotarvikkeiden yksilöllinen tarve tulee kirjata potilaan hoitosuunnitelmaan.

Tarvikejakelu ei ole pelkkää tarvikkeiden jakamista, vaan jakelu edellyttää sitä, että terveydenhuollon ammattihenkilö arvioi potilaan hoidon kokonaistilannetta. Hoitotarvikejakelu on osa potilaan kokonaishoitoa ja sisältää sairaanhoidollista ohjausta ja yksilöllistä neuvontaa. Jakelua ja tarvikkeiden käyttöä tulee seurata yksilöllisesti.

Ohjeilla ei voi rajoittaa lainsäädännössä turvattuja oikeuksia

Oikeusasiamies on useissa hoitotarvikejakelua koskevissa ratkaisuissaan todennut yleisesti, että terveyspalveluiden järjestämistä koskevilla kunnan ohjeilla voidaan yhtenäistää soveltamiskäytäntöä ja niillä on siten keskeinen tärkeä kuntalaisten yhdenvertaisuutta lisäävä merkitys. Tämän vuoksi ne ovat lähtökohtaisesti tarpeellisia ja perusteltuja. Oikeusasiamies on kuitenkin korostanut, että ohjeet voivat olla vain lainsäädäntöä täydentäviä eikä niillä voida rajoittaa tai sulkea pois oikeutta lainsäädännössä turvattuihin oikeuksiin. Siltä osin kuin ohjeet eivät jätä tilaa palvelun tarvitsijan yksilöllisen tarpeen huomioon ottamiselle, ohjeet ovat ristiriidassa lainsäädännön kanssa.

Kunnat voivat siis laatia omia ohjeitaan myös hoitotarvikejakelusta, mutta ohjeet eivät saa esimerkiksi rajoittaa potilaan yksilölliseen tarpeeseen perustuvaa tarvikemäärää, kuten diabetespotilaan verensokeriliuskoja tai virtsapidätyskyvyttömyyttä sairastavan potilaan vaippoja. Terveydenhuoltolaissa ei ole määritelty niitä pitkäaikaissairauksia, joita sairastavat kuuluvat hoitotarvikejakeluun. Tästä johtuu, ettei kunnan ohjeissa voida sulkea pois jotakin tiettyä pitkäaikaissairautta, esimerkiksi dementiasta johtuvaa virtsanpidätyskyvyttömyyttä.

Hoitotarvikkeita ei ole määritelty lainsäädännössä, mutta terveydenhuoltolain esitöissä on esimerkkiluettelo niistä.

Esitöiden mukaan hoitotarvikkeita ovat esimerkiksi diabeetikon tarvitsemat verensokeriliuskat, virtsantutkimusliuskat, insuliiniruiskut, -kynät ja -neulat ja verinäytteen ottamiseen tarvittavat lansetit sekä verensokerimittarin määräaikainen lainaus ja niin edelleen, avannepotilaan hoitotarvikkeet, esimerkiksi erilaiset potilaalle soveltuvat pussit sekä tarpeenmukaiset oheishoitovälineet, sääri- ja makuuhaavan hoitoon tarvittavat hoitotarvikkeet, kuten sidetarvikkeet ja liuokset, sairauden takia heikentyneen virtsan ja ulostuksen pidätyskyvyn hoitotarvikkeet vaikeaan tai keskivaikeaan oireistoon, kuten vaipat, pussit, virtsankerääjät ja katetrit sekä eräiden muiden pitkäaikaisten sairauksien, kuten keuhkojen toiminnan vajauksen ja henkitorviavanteen yhteydessä tarvittavat hoitotarvikkeet, esimerkiksi happi, letkut, viikset, kanyylit, katetrit, suodattimet ja niin edelleen.

Vaikka hoitotarvikkeita joudutaan kilpailuttamaan, kilpailutuksesta huolimatta myös potilaiden yksilölliset ratkaisut tulee ottaa huomioon, esimerkiksi silloin, kun kilpailutettu tuote aiheuttaa käyttäjälleen allergisia oireita.

Kuten jo edellä totesin, hoitotarvikkeet luovutetaan maksutta eikä niistä saa periä mitään omavastuuosuuksia, toimitusmaksuja eikä muitakaan maksuja.

Potilaan keinot

Jos potilas on tyytymätön hoitotarvikejakeluun, hän voi tehdä potilaslain 10 §:ssä tarkoitetun muistutuksen terveydenhuollon toimintayksikössä terveydenhuollosta vastaavalle johtajalle. Muistutuksen tekeminen on nopea tapa saada asia selvitetyksi. Muistutuksen tekeminen ei rajoita potilaan oikeutta kannella asiasta terveydenhuollon valvontaviranomaisille.

Terveydenhuollon ammattihenkilölain 22 §:n mukaan laillistettu lääkäri päättää potilaan lääketieteellisestä tutkimuksesta, taudinmäärityksestä ja siihen liittyvästä hoidosta. Tämän säännöksen nojalla lääkäri päättää myös terveydenhuoltolain 24 ja 25 §:ssä tarkoitettujen hoitotarvikkeiden myöntämisestä potilaalle. Tämän vuoksi potilas ei voi vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan hakea lääkärin hoitopäätökseen valittamalla muutosta. Terveydenhuoltolain säännökset hoitotarvikkeista eivät muuttaneet tätä käytäntöä.

Potilas voi kuitenkin halutessaan saattaa hoitotarvikkeiden epäämistä tai rajoittamista koskevan asian hallintolainkäyttölain 69 §:n nojalla vireille hallintoriita-asiana: Hallinto-oikeus käsittelee julkisoikeudellista maksuvelvollisuutta tai muuta julkisoikeudellisesta oikeussuhteesta aiheutuvaa velvollisuutta tai oikeutta koskevan riidan, johon haetaan viranomaisen ratkaisua muuten kuin muutoksenhakuteitse.