Kaikki kirjoittajan Finnilco artikkelit

Avoin työpaikka – Finnilco hakee osa-aikaista viestintäassistenttia

Finnilco ry on vuonna 1980 perustettu valtakunnallinen avanne- ja vastaavasti leikattujen ja anaali-inkontinenssipotilaiden tukijärjestö. Finnilcoon kuuluu 16 alueellista jäsenyhdistystä sekä omat valtakunnalliset jäsenyhdistyksensä IPAA-leikatuille ja anaali-inkontinenssipotilaille. Jäseniä yhdistyksissä on yhteensä n. 3000. Finnilcon tärkeimpiä toimintamuotoja ovat tiedottaminen eri kanavien kautta, sopeutumisvalmennuskurssien järjestäminen ja vertaistuen mahdollistaminen sekä edunvalvonta.

Työn kuvaus
Etsimme henkilöä toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen hoitamaan järjestömme viestintätehtäviä. Työ alkaa 1.4.2019 tai sopimuksen mukaan. Viestintäkanaviamme ovat tällä hetkellä Finnilco-lehti (ilmestyy neljästi vuodessa), kotisivut, uutiskirje sekä sosiaalisessa mediassa Facebook ja Instagram. Lisäksi julkaisemme ajoittain oppaita. Työtehtäviisi kuuluu sisällöntuotantoa viestintäkanaviimme, lehtityön koordinointia, kotisivujen ja somen päivittämistä sekä kampanjoiden ideointia ja toteutusta. Työtehtäviisi voi kuulua myös yhdistyksen toiminnan esittelemistä, tapahtumien järjestämiseen osallistumista ym. järjestöissä yleisiä tehtäviä. Tehtävä on osa-aikainen (19 h/viikko). Toimit viestintätehtävissä yhteistyössä Finnilcon muiden työntekijöiden ja vapaaehtoisten kanssa.

Odotamme sinulta
– Kiinnostusta viestintätehtäviin, järjestötyöhön ja sosiaali- ja terveydenhuollon teemoihin
– Hyvää suomen kielen taitoa, kirjoitustaitoa
– Työ- tai vapaaehtoiskokemusta somesta ja muista viestintätehtävistä ja/tai kampanjoista
– Soveltuvia opintoja esim. viestinnän, markkinoinnin alalta
– Positiivista työotetta, luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä
– Hyviä yhteistyötaitoja
– Visuaalista silmää

Luemme eduksi
– Ruotsin ja englannin osaamisen
– Kokemuksen järjestötoiminnasta
– Valokuvaustaidot, videoeditointitaidot, taitto-osaamisen

Tarjoamme sinulle
– Merkityksellistä työtä, kiinnostavia ja monipuolisia työtehtäviä
– Mahdollisuuden toteuttaa itseäsi sekä oppia ja kehittyä järjestöviestijänä
– Muuhun aikatauluusi sopivat ja joustavat työajat, myös etätyömahdollisuus
– Mukavat työtilat järjestötalossa Malmilla, hyvien kulkuyhteyksien päässä (n. 300 m asemalta)
– Rennon työyhteisön ja toimistokoiran (allergiat huomioidaan)

Palkkaus
Tehtävän palkkaus noudattaa Sosiaalialan järjestöjen TES:iä. Tehtävän palkkaus perustuu vaativuusryhmään kolme.

Työpaikan sijainti
Finnilco ry:n toimisto sijaitsee Malmilla osoitteessa Malmin kauppatie 26, 00700 Helsinki.

Hakemukset
Lähetä työhakemuksesi ja CV:si yhtenä pdf-liitetiedostona 17.3.2019 mennessä sähköpostilla sini.nykanen@finnilco.fi. Laita viestin otsikoksi ”Viestintäassistentti”.

Lisätiedot
Sini Nykänen, p. 050 569 9035, sini.nykanen@finnilco.fi. Puhelintiedustelut 28.2. ja 6.-7.3. klo 10–15.

Äänestä nyt Finnilcon jäsenlehden nimeä!

Finnilco-lehdessä ja yhdistyksessä laajemminkin on säännöllisin väliajoin keskusteltu yhdistyksen ja lehden nimestä.
Mitä mieltä Sinä olet, jatketaanko samalla nimellä, vai haluatko muutosta?
Voit vaikuttaa osallistumalla alla olevaan äänestykseen. Äänestys on voimassa 17.3.2019 saakka.
Finnilcon hallitus tekee päätöksen lehden nimestä äänestyksen jälkeen.

 

 

Finnilco hakee järjestötyöntekijää – Hakuaikaa on jatkettu 17.3.2019 saakka!

Valtakunnallinen potilasjärjestö Finnilco ry hakee järjestötyöntekijää koordinoimaan vapaaehtoistoimintaa vuoden mittaiseen työsuhteeseen 1.4.2019 alkaen tai sopimuksen mukaan. Finnilco ry toimii tukijärjestönä avanne- ja vastaavasti leikatuille ja anaali-inkontinenssipotilaille.

Järjestötyöntekijälle on tarjolla monipuolinen ja merkityksellinen työ sosiaali- ja terveydenhuollon teemojen parissa. Työtehtävän sisältö painottuu Finnilcon vapaaehtoistoiminnan tukemiseen. Vapaaehtoistoiminta tapahtuu suurimmaksi osaksi Finnilcon 18 jäsenyhdistyksessä, jotka sijaitsevat ympäri Suomea. Työtä tehdään Helsingin toimistolta käsin, mutta siihen sisältyy jonkin verran myös jäsenyhdistyksiin matkustamista.

Kyseessä on Sosiaali- ja Terveysministeriön Avustuskeskuksen (STEA) Paikka auki II-avustusohjelman työpaikka, jonka mukaisesti palkattavan henkilön tulee olla alle 30-vuotias työelämän ulkopuolella oleva nuori. Tehtävässä voi menestyä erilaisilla koulutustaustoilla (esim. sosiaaliala). Hakijoiksi toivotaan myös henkilöitä, joilla on omakohtaista kokemusta avanne- tai vastaavasta leikkauksesta tai anaali-inkontinenssista.

Sovit tehtävään, jos olet

  • idearikas, oma-aloitteinen sekä hyvä suunnittelemaan, organisoimaan ja toteuttamaan
  • sosiaalinen ja tulet hyvin toimeen ihmisten kanssa
  • innokas kehittämään vapaaehtoistoimintaamme ja omaa osaamistasi järjestötoiminnassa
  • olet valmis työskentelemään tarvittaessa myös illalla ja viikonloppuisin sekä matkustamaan

Tarjoamme sinulle

  • Joustavan ja mukavan työyhteisön
  • Vapautta tehdä ja vaikuttaa työhösi, mutta myös tukea
  • Mahdollisuuden osallistua työtäsi tukeviin koulutuksiin ja kasvattaa verkostojasi
  • Siistit toimitilat järjestötalossa Helsingin Malmilla, hyvien kulkuyhteyksien päässä
  • Yleislääkäritasoisen työterveyshuollon

Finnilco ry noudattaa sosiaalialan järjestöjen työehtosopimusta. Tehtävä sijoittuu vaativuusryhmään 3.
Lähetä hakemus ja ansioluettelo yhtenä liitetiedostona pdf-muodossa 17.3.2019 mennessä sähköpostitse sini.nykanen@finnilco.fi tai kirjeellä osoitteeseen Finnilco ry / Sini Nykänen, Malmin kauppatie 26, 00700 Helsinki.

Työpaikkaan liittyviin puhelintiedusteluihin vastaa toiminnanjohtaja Sini Nykänen ti-ke 5.–6.3.2019 klo 10–15, puh. 050 569 9035.

Tukimateriaalia hoitotarvikeoikeuksista

Finnilco, Diabetesliitto, Crohn ja Colitis, Colores – Suomen Suolistosyöpäyhdistys ja Lakitoimisto Kumpuvuori Oy ovat laatineet hoitotarvikkeita käyttäville henkilöille tukimateriaalia hoitotarvikeoikeuksista. Tukimateriaaliksi on laadittu lomakkeet, joiden avulla henkilön on helpompi laatia virallinen valitus, jos hänen oikeutensa hoitotarvikkeisiin ei toteudu. Lomakkeet ja esimerkkitapauksella täytetyt mallit löytyvät jatkossa kultakin yhdistykseltä.

Hoitotarvikkeita käyttävän henkilön oikeudet

Sinulla on oikeus

  • hoitosuunnitelman mukaisiin pitkäaikaisen sairauden hoitoon tarvittaviin hoitotarvikkeisiin
  • saada selvitys hoitotarvikkeiden vaihtoehdoista
  • että yksilölliset tarpeesi otetaan huomioon hoitotarviketta järjestettäessä, ja että tarpeen määrittelee lääkäri
  • saada hoitotarvikkeet maksutta joko noutaen tai kotiin toimitettuna

Kunnilla/kuntayhtymillä on kilpailutuksen perusteella tehdyt hankintasopimukset hoitotarvikkeiden toimittajien kanssa. Kunnilla on kuitenkin mahdollisuus ja velvollisuus hankkia hoitotarvikkeita myös hankintasopimuksen ulkopuolelta, jos sopivaa tuotetta ei löydy kunnan valikoimasta.

Useimmissa kunnissa hoitotarvikkeille on laadittu ohjeelliset jakelumäärät, jotka perustuvat esimerkiksi valtakunnallisiin Käypä hoito -suosituksiin ja keskimääräiseen käyttötarpeeseen. Ohjeelliset jakelumäärät eivät ole sitovia, vaan tuotetta tulee saada yksilöllisen käyttötarpeen mukaisesti.

Jos oikeutesi eivät toteudu, toimi näin

Jos sinulla on vaikeuksia saada tarvitsemiasi hoitotarvikkeita, sinulla on käytössäsi kolme oikeusturvakeinoa – muistutus, hallintoriita sekä kantelu.

Nämä menettelyt ovat yleensä kirjallisia. Suullisesti tehty muistutus tai kantelu voi olla mahdollinen erityisestä syystä tai valvovan viranomaisen luvalla.

Voit joko käyttää apunasi valmiita lomakepohjia tai kirjoittaa asiat vapaamuotoisesti sähköpostiin tai paperille. Oikeusturvakeinot ovat maksuttomia, eikä sinulle koidu riskiä, että joutuisit korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikuluja, ellei vaatimuksesi ole ilmeisen perusteeton.

Muistutus

Jos et saa tarvitsemaasi hoitotarviketta, kannattaa selventää terveydenhuollon viranomaisen kanta asiaan. Varsinaista päätöstä hoitotarvikkeesta ei välttämättä tehdä. Kielteinen kanta voi näkyä epikriisissä tai vapaassa terveydenhuollon ammattilaisen kirjauksessa.

Voit selvittää terveydenhuollon viranomaisen kannan myös tekemällä potilaslain mukaisen muistutuksen. Tee muistutus kirjallisesti (paperi, sähköposti) ja toimita terveydenhuollon (kunta/kuntayhtymä/tms.) kirjaamoon. Toimintayksikön on käsiteltävä muistutus asianmukaisesti ja siihen on annettava kirjallinen vastaus kohtuullisessa ajassa (noin kuukaudessa) muistutuksen tekemisestä. Vastauksesta saat ”todisteen” kielteisestä kannasta, tai kanta voi muuttua muistutuksen myötä.

Hallintoriita

Jos muistutuksen jälkeen on erimielisyyttä hoitotarvikeasiassa, voit saattaa erimielisyyden hallinto-oikeuden ratkaistavaksi. Tätä prosessia kutsutaan hallintoriita-asiaksi. Hallintoriita on tehokkain oikeusturvakeinosi. Hallinto-oikeus voi velvoittaa viranomaisen jakamaan sinulle tietynlaisia tai tietyn määrän hoitotarvikkeita.

Voit saattaa asian vireille sähköpostilla tai kirjepostilla oman paikkakuntasi toimivaltaiseen hallinto-oikeuteen. Toimivaltaiset hallinto-oikeudet löytyvät osoitteesta www.oikeus.fi.

Kirjoita vapaamuotoisesti, mistä erimielisyydestä on kyse ja kirjoita vaatimukseksi se, mitä haluat. Liitä mukaan muistutuksesi ja siihen saamasi vastaus, tai muu kirjaus, josta erimielisyys käy ilmi.

Hallinto-oikeus lähettää tekemäsi hakemuksen viranomaiselle lausuttavaksi heti. Noin parin kuukauden sisällä saat viranomaisen lausunnon ja voit antaa siitä vastineen. Sen jälkeen hallinto-oikeus vetäytyy miettimään asiaa ja antaa aikanaan päätöksen. Voit tiedustella hallinto-oikeudesta asian etenemistä.

Voit pyytää hallintoriitaprosessiin julkista tai yksityistä lakimiesapua. Tarkista myös oikeutesi maksuttomaan oikeusapuun. Tietoa julkisesta oikeusavusta ja oikeudesta maksuttomaan oikeusapuun saa valtion oikeusaputoimistoista ja osoitteesta www.oikeus.fi

Hoitotarvikeoikeuksissa neuvoo ja auttaa myös vammaisoikeuksiin laajasti erikoistunut Lakitoimisto Kumpuvuori Oy. Kumpuvuoren Lakilinja avoinna joka päivä ma-su klo 17–18 numerossa 050 552 0024 (vain normaali puhelumaksu), sekä sähköpostitse laki@kumpuvuori.fi.

Kantelu

Jos terveydenhuollossa on mielestäsi sisäisiä linjauksia, jotka eivät ole asiallisia, asiasta voi tehdä kantelun aluehallintovirastolle, eduskunnan oikeusasiamiehelle tai valtioneuvoston oikeuskanslerille. Nämä tahot tutkivat, onko kyseinen viranomainen toiminut laillisesti. Kantelun johtopäätöksenä voi olla esimerkiksi huomautus tai huomion kiinnittäminen viranomaisen toimintaan. Kantelu voi johtaa laajamittaisempaan toiminnan uudistamiseen yleisellä tasolla ja siten vaikuttaa yksilöiden tilanteisiin, myös sinun.

Terveydenhuollon linjausta koskevan yleisen kantelun voi tehdä kuka tahansa, niin yksittäinen henkilö kuin organisaatio, esim. järjestö. Voit tehdä kantelun sähköpostilla tai kirjepostilla. Jos teet kantelun aluehallintovirastolle, tarkasta oman paikkakuntasi toimivaltainen aluehallintovirasto osoitteesta www.avi.fi.

Lomakepohjat

Tästä löydät yllä olevat ohjeet Word- ja pdf-muodoissa tulostamista varten sekä lomakkeet, joita voit halutessasi hyödyntää. Lomakepohjista löytyy myös mallikappaleet, joissa lomake on täytetty kuvitteellista esimerkkihenkilöä käyttäen.

Oikeusturvaohjeet hoitotarvikkeiden saamiseksi (Word)
Oikeusturvaohjeet hoitotarvikkeiden saamiseksi (pdf)

Muistutuslomake (Word)
Muistutuslomake (pdf)
Esimerkki täytetystä muistutuslomakkeesta

Hallintoriitalomake (Word)
Hallintoriitalomake (pdf)
Esimerkki täytetystä hallintoriitalomakkeesta

Kantelulomake (Word)
Kantelulomake (pdf)
Esimerkki täytetystä kantelulomakkeesta

Kyselylomakkeen esitestaajaksi haetaan vapaaehtoisia

Esitestaajaksi haetaan virtsarakkosyöpää sairastaneita henkilöitä, joilta on osittain tai kokonaan poistettu virtsarakko.

Yhdysvaltalainen käännösyritys Facit.org tuottaa elämänlaatua mittaavia kyselylomakkeita, joita käännetään suomeksi. Tähän käännöstyö-prosessiin toivotaan mukaan henkilöitä, jotka ovat sairastaneet virtsarakkosyöpää ja joilta on poistettu virtsarakko. Henkilöiden tehtävä  olisi yhdessä haastattelijan kanssa tarkistaa kyselylomakkeen kielellinen sisältö. Esitestauksia tarvitaan, jotta lomake on selkeä ja se voidaan ottaa käyttöön laajemmin kliinisessä tutkimuksessa.

Tarkistus tapahtuu siten, että käännöstyötä Suomessa tekevä Maarit Ojanen toimittaa lomakkeen haastateltavalle joko sähköpostitse tai kirjepostilla. Haastateltavan tutustuttua lomakkeeseen Maarit sopii hänen kanssaan ajan, jolloin sovitaan haastatteluajankohdasta. Haastattelu kestää noin puoli tuntia.

Haastateltavasta ei kerätä yritykselle mitään henkilötietoja ja kiitoksena hänelle lähetetään postissa pieni lahjakortti.

Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi 3.9. mennessä ottamalla suoraan yhteyttä Maarit Ojaseen, puh. 050 430 3067 tai sähköpostilla mo-ojanen(at)kolumbus.fi

Finnilcon lausunto asiakasmaksulain luonnokseen

Asiakasmaksulaki uudistuu – Lue Finnilcon lausunto

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulainsäädäntöä uudistetaan. Hallituksen esitys uudeksi asiakasmaksulaiksi on tarkoitus antaa eduskunnalle syyskaudella 2018 ja lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2020 alussa. Asiakasmaksulain luonnos julkaistiin 3.5.2018.


Finnilcon lausunto asiakasmaksulain luonnoksesta

Finnilco toteaa, että sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulainsäädännön uudistuksen tavoitteet yhdenvertaisuudesta ja siitä, että maksut eivät ole esteenä palveluihin hakeutumiselle, ovat kannatettavia. Asiakasmaksulain tulee taata, että kansalaiset voivat tulotasostaan riippumatta päästä sosiaali- ja terveyspalvelujen piiriin hyvissä ajoin ennen ongelmien vaikeutumista.

Finnilco painottaa erityisesti sitä, että hoitotarvikkeiden maksuttomuuden lainkohdat tulisi tehdä yksiselitteisiksi ja selkeiksi. Finnilcon kyselyyn (2018) vastanneista jopa 15 prosentilla on ollut ongelmia hoitotarvikejakelussa. Tällä hetkellä oikeus yksilöllisen tarpeen mukaan jaettaviin hoitotarvikkeisiin ei toteudu kaikkialla Suomessa. Hoitotarvikeoikeuksien toteutumista ei myöskään valvota systemaattisesti, vaan epäkohtien korjaaminen on riippuvaista yksittäisten hoitotarvikkeita tarvitsevien henkilöiden tekemistä kanteluista valvontaviranomaisille.

Maksuttomat terveyspalvelut (2. luku, 9 §.)

Finnilco pitää erityisen tärkeänä, että tiettyjen sosiaali- ja terveyspalvelujen maksuttomuus turvataan jatkossakin lainsäädännöllä. Pitkäaikaisen sairauden hoitoon tarkoitettujen hoitotarvikkeiden ja aineiden maksuttomuus on ehdoton edellytys muun muassa avanneleikattujen osallisuudelle yhteiskunnassa. Sopivat hoitotarvikkeet mahdollistavat omahoidon ja estävät yhteiskunnalle kalliiksi tulevia komplikaatioita.

Avanneleikkauksesta johtuva eritystoiminnan muutos vaatii aina yksilöllisesti sopivia hoitotarvikkeita komplikaatioiden estämiseksi ja elämänlaadun varmistamiseksi. Potilaan taloudellinen tilanne tai se, kuinka aktiivisesti niitä käyttävä henkilö kykenee taistelemaan oikeuksiensa puolesta, eivät saa määrittää näiden tarvikkeiden saatavuutta tai laatua.

Finnilco huomauttaa, että voimassaolevaa lakia ei tällä hetkellä noudateta kaikkialla. Finnilcon tekemän kyselyn (2018) mukaan useissa kunnissa on rajattu avanneleikatuilta heidän tarvitsemiaan hoitotarvikkeita joko kieltämällä koko tuote tai asettamalla käyttömäärälle rajoitteita. Finnilco esittää, että hoitotarvikeoikeuksien toteutumisen valvontaan kiinnitettäisiin jatkossa enemmän huomiota viranomaisten taholta.

Laissa tulisi säätää myös mahdollisuudesta hoitotarvikkeiden maksuttomaan kotijakeluun, joka toteutuu tällä hetkellä vaihtelevasti eri puolilla Suomea. Avannetarvikkeita jaetaan yleensä usean kuukauden erissä. Kerralla saatava tarvikemäärä voi olla suuri, ja niiden kuljettaminen on vaikeaa erityisesti autottomille ja niille, joilla on heikentynyt liikuntakyky. Henkilöillä, joilla on sekä virtsa- että suoliavanne, tarvikemäärä on luonnollisesti vielä suurempi.

Finnilco kannattaa sitä, että lääkärintodistukset ja -lausunnot hoidon tai kuntoutuksen saamiseksi olisivat maksuttomia. Finnilco esittää, että tästä lainkohdasta säädetään selkeästi ilman tulkinnanvaraa, sillä tällä hetkellä asiasta on erilaisia tulkintoja (esim. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 2015, Etelä-Suomen aluehallintovirasto 2016). Finnilcon tietoon on tullut tapauksia, joissa avanneleikattu on pyytänyt terveyskeskuksesta lääkärinlausuntoa sopeutumisvalmennuskurssia varten, mutta hänelle ei ole suostuttu lainkaan kirjoittamaan sellaista. Henkilö on joutunut hakemaan todistuksen yksityisvastaanotolta, ja todistuksesta peritty korvaus on ylittänyt Kelan lääkärintodistusta vastaan maksaman matkakorvauksen. Olisikin tärkeä tehdä selväksi myös maakunnan sote-keskusten velvollisuus lääkärintodistusten kirjoittamiseen silloin, kun esimerkiksi Kela vaatii todistusta.

Maksujen kohtuullistaminen

Finnilco ry pitää todella kannatettavana maksujen kohtuullistamista ja perimättä jättämistä koskevan pykälän laajentamista ja vahvistamista (5 §.). Asiakasmaksujen kohtuullistamisesta ja perimättä jättämisestä tulee tiedottaa ymmärrettävästi ja henkilökohtaisesti.

Avosairaanhoidon palvelumaksut ja omavastuut

Finnilco ry yhtyy muiden potilasjärjestöjen (mm. SOSTE, Hengitysliitto) esiin nostamaan huoleen siitä, mitä sosiaali- tai terveyskeskuksen avosairaanhoidossa perittävistä maksuista ehdotetaan (13 §.). Lakiluonnoksessa on jätetty kokonaan pois aiempi terveyskeskusmaksujen rajoitus kolmeen maksuun vuodessa sekä mahdollisuus vuosimaksun perimiseen. Henkilöille, joilla on useita pitkäaikaissairauksia, voi avosairaanhoidon käynneistä kertyä huomattava taloudellinen rasitus jo entisten kulujen päälle, kun maksuja rajaa ainoastaan 3. luvussa määritelty maksukatto. Finnilco näkee, että maksurajoituksen poistaminen voi entisestään heikentää haavoittuvassa asemassa olevien monisairaiden ja pienituloisten pääsemistä hyvissä ajoin terveyspalvelujen piiriin. Valtioneuvoston julkaisun (2018) mukaan esimerkiksi 75 vuotta täyttäneistä noin 5 %:lla asiakasmaksut ylittivät 40 % käytettävissä olevista tuloista. Pienituloisilla maksut suhteessa tuloihin ovat suuremmat kuin muilla. Finnilco näkee, että terveysongelmien komplisoitumista voitaisiin ehkäistä pikemminkin säätämällä lääkärien ja hoitajien maksuttomista vastaanottokäynneistä sosiaali- ja terveyskeskuksissa. Vastuulliseen palvelujen käyttöön tulee ohjata ensisijaisesti muilla keinoilla kuin asiakasmaksuilla, esim. tiedottamisella.

Maksukatot

Finnilco pitää hyvänä, että lakiluonnoksessa maksukattoa kerryttäviä palveluita on lisätty. Seurantavastuun siirtyminen maakunnille ja tiedonantovelvollisuus maksukaton kertymisestä ovat niin ikään kiitettäviä asioita.

Tulevaisuudessa tulisi selvittää mahdollisuus yhdistää eri palveluiden maksukatot ja jakaa kustannuksia tasaisemmin kalenterivuodelle. Pitkäaikaissairaiden etujärjestöjen (Reumaliitto, Allergia-, iho- ja astmaliitto, Psoriasisliitto ja Crohn ja Colitis ry 2018) tuoreessa tutkimuksessa 36 % vastaajista kokee pitkäaikaissairaudesta koituvat kustannukset suurena rasitteena kokonaistaloudelliselle tilanteelleen. Vastaajista 80 % kannattaa vuosittaisen lääkeomavastuun jaksottamista, yleisimmin neljään maksuerään. Myös Finnilcon jäsenkunnasta on tuotu esiin, että alkuvuosi on erityisesti pienituloisille vaikea maksujen kasaantumisen vuoksi.

Finnilco etsii viestintäassistenttia

Hae meille töihin! Etsimme henkilöä toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen hoitamaan järjestömme viestintätehtäviä. Viestintäkanaviamme ovat tällä hetkellä Finnilco-lehti (ilmestyy neljästi vuodessa), kotisivut, uutiskirje sekä sosiaalisessa mediassa Facebook ja Instagram. Lisäksi julkaisemme ajoittain oppaita. Työtehtäviisi kuuluu sisällöntuotantoa viestintäkanaviimme, lehtityön koordinointia, kotisivujen ja somen päivittämistä sekä kampanjoiden ideointia ja toteutusta. Työtehtäviisi voi kuulua myös yhdistyksen toiminnan esittelemistä, tapahtumien järjestämiseen osallistumista ym. järjestöissä yleisiä tehtäviä. Tehtävä on osa-aikainen (19 h/viikko). Työtehtäviä ja työajan jakautumista voidaan räätälöidä sinulle sopivaksi osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaan. Toimit viestintätehtävissä yhteistyössä Finnilcon muiden työntekijöiden ja vapaaehtoisten kanssa, mutta pystyt myös itsenäiseen työskentelyyn.

Odotamme sinulta

-Kiinnostusta viestintätehtäviin, järjestötyöhön ja sosiaali- ja terveydenhuollon teemoihin
-Hyvää suomen kielen taitoa, kirjoitustaitoa
-Työ- tai vapaaehtoiskokemusta viestintätehtävistä ja kampanjoista
-Soveltuvia opintoja esim. viestinnän, markkinoinnin alalta
-Visuaalista silmää
-Positiivista työotetta, luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä
-Hyviä yhteistyötaitoja

Luemme eduksi

-Kokemuksen järjestötoiminnasta
-Valokuvaustaidot, videoeditointitaidot, taitto-osaamisen
-Ruotsin ja englannin osaamisen

Tarjoamme sinulle

-Merkityksellistä työtä, kiinnostavia ja monipuolisia työtehtäviä
-Mahdollisuuden toteuttaa itseäsi sekä oppia ja kehittyä järjestöviestijänä, koulutuksia
-Muuhun aikatauluusi sopivat ja joustavat työajat, myös etätyömahdollisuus
-Mukavat työtilat järjestötalossa Malmilla, hyvien kulkuyhteyksien päässä (n. 300 m asemalta)
-Yleislääkäritasoisen työterveyshuollon
-Rennon työyhteisön ja toimistokoiran (allergiat huomioidaan)

Palkkaus

Tehtävän palkkaus noudattaa Sosiaalialan järjestöjen TES:iä. Tehtävän palkkaus perustuu vaativuusryhmään kolme.

Hakeminen ja lisätiedot

Lähetä työhakemuksesi otsikolla ”Viestintäassistentti” 18.3.2018 mennessä sähköpostilla sini.nykanen@finnilco.fi. Liitä mukaan CV.  Haastattelut pyritään järjestämään viikolla 12. Lisätiedot: 2.3., 9.3. ja 14.3. klo 12.30-14.00 Sini Nykänen, p. 050 569 9035

Uusi avanneopas ilmestynyt

Avanneleikkaus muuttaa ihmisen käsitystä kehostaan, ja monella on aluksi vaikeuksia hyväksyä tilanne. Eteen tulee myös monenlaisia päivittäiseen elämään liittyviä uusia kysymyksiä. Finnilco on julkaissut oppaan, jonka tarkoitus on tukea ensisijaisesti vastikään leikattuja tai leikkaukseen valmistautuvia. Oppaassa on tietoa myös J-pussista, suolirakosta ja anaali-inkontinenssista.

Tietoa

Avanneoppaassa kerrotaan, mikä on avanne ja millaisia erilaisia avanteita voi olla. Oma lukunsa on leikkaukseen valmistautumisesta ja sen jälkeen huomioon otettavista asioista.
Avanteen hoitamiseen annetaan ammattilaisten neuvojen lisäksi myös käytännön elämässä hyväksi koettuja vinkkejä. Esimerkiksi avannesidoksen vaihtamisesta esitetään kuvitetut ohjeet.

Rohkaisua

Leikkauksen jälkeen monia askarruttavat ajatukset mahdollisista komplikaatiosta ja pohdinnat siitä, mitä uskaltaa tehdä. Komplikaatioista on hyvä olla tietoinen, jotta osaa toimia tilanteen tullessa, vaikka jatkuvaan pelkoon ei ole mitään syytä. Luvut liikunnasta, ravinnosta ja seksuaalisuudesta sekä matkustamisesta rohkaisevat elämään mahdollisimman normaalia ja täysipainoista elämää. Oppaassa kerrotaan myös sosiaaliturvasta ja annetaan kansainvälinen sanasto, jonka avulla asiointi helpottuu myös ulkomailla.

Vertaistukea

Vertaistuki auttaa monia sopeutumaan leikkauksen jälkeen. Finnilco on jokaista avanne- tai vastaavasti leikattua sekä anaali-inkontinenssipotilaita varten. Avanneopas kertoo myös Finnilcon toiminnasta ja jäseneduista.

Finnilco on aiemmin julkaissut oppaan ”Tietoa avanteesta”, jonka painos on loppunut. Nyt julkaistu opas on täysin uudistettu ja siihen on lisätty uusia aiheita. Avannehoitajat, sosiaalityöntekijät ja muut ammattilaiset voivat tilata avanneopasta Finnilcolta. Opas lähetetään Finnilcon uusille jäsenille liittymisen yhteydessä. Avanneopas on luettavissa ja tulostettavissa Finnilcon kotisivuilta. Oppaasta valmistuu myös ruotsinkielinen versio kesän 2017 aikana.

Lataa opas:
Avanneopas_verkkoversio

Avanneopas. Tietoa avanteesta, J-pussista ja anaali-inkontinenssista. (2017)

RAY esittää Finnilcolle uutta avustusta

Raha-automaattiyhdistyksen avustusesitys vuodelle 2017 julkaistiin 15.12.2016. Finnilco oli hakenut nykyisille avustuksilleen jatkoa sekä kahta uutta avustusta.  Finnilcon tukihenkilötoiminnan kehittämiseksi haettiin uutta projektiavustusta ja lisäksi nuoren palkkaamiseen järjestön yleishyödyllisiin tehtäviin ”Paikka auki” -ohjelman kautta.

Finnilcolle esitetyt avustukset

RAY:n esityksen mukaan Finnilcon avustussumma on ensi vuonna yhteensä 219.570 euroa.

Esityksen mukaan Finnilcon yleisavustus jatkuu entisellä tasolla (110.000 euroa), samoin sopeutumisvalmennustoimintaan osoitettu avustus (60.000 euroa). Jäsenjärjestöavustukseen RAY esittää Finnilcon hakemaa summaa (19.000 euroa), joka on 3.000 euroa korkeampi kuin vuonna 2016. Jäsenjärjestöavustuksesta Finnilco jakaa pienavustuksia jäsenyhdistyksilleen vertaistukitoiminnan järjestämistä ja tiedon välittämistä varten.

Uutena avustuksena RAY esittää Finnilcolle Paikka auki -ohjelman kautta 30.570 euron avustusta, jonka avulla Finnilco voi palkata nuoren henkilön järjestön yleishyödyllisiin tehtäviin vuoden ajaksi. Tukihenkilötoiminnan kehittämiseksi haettua projektiavustusta sen sijaan ei esitetty myönnettäväksi.

RAY:n esitys menee vielä sosiaali- ja terveysministeriön käsittelyyn. Lopullinen avustuspäätös tulee tammi-helmikuun 2017 vaihteessa.

Finnilco kiittää RAY:ltä saamastaan tuesta – teemme parhaamme, jotta myönnettävä avustus edistää suomalaisten avanne- ja vastaavasti leikattujen, anaali-inkontinenssipotilaiden sekä heidän läheistensä hyvinvointia!