|
FINNILCO RY – TUKIHENKILÖTOIMINTA
Tukihenkilötoiminta on
yksi Finnilcon tärkeimpiä toimintamuotoja. Finnilco ry:n tavoitteena onkin
antaa jokaiselle sitä haluavalle ennen ja jälkeen leikkauksen mahdollisuus
tavata sopiva tukihenkilö.
Tällä toiminnalla pyritään
myös edesauttamaan tuettavan sopeutumista elämään avanteen tai vastaavan esim.
j-säiliön (IPAA) kanssa tai ymmärtämään paremmin esim.
anaali-inkontinenssi-potilaan elämää ja sitä että ei ole yksin tämän asian
kanssa.
Tukihenkilönä voi toimia
Finnilco ry:n kouluttama ja valvoma henkilö, joka kuuluu johonkin Finnilco ry:n
jäsenyhdistykseen, joko paikalliseen tai valtakunnalliseen. Tämä työ on
palkatonta vapaaehtoistyötä.. Tukihenkilönä toimivan oman elämäntilanteen tulee
olla tasapainoinen ja omasta leikkauksesta riittävän pitkä aika mm. kriisin
läpikäynnin kannalta. Finnilco ry järjestää aika ajoin peruskoulutusta uusille
tukihenkilöille sekä alueellisia tapaamisia jo koulutetuille. Koulutetulla
tukihenkilöllä on tiedossa tukihenkilötoiminnassa noudatettavat periaatteet ja
hän on myös vaitiolovelvollinen. Luottamus tuetun ja tukijan välillä onkin
erityisen tärkeää.
Tuen saaminen ei edellytä
mihinkään yhdistykseen kuulumista. Tukihenkilötoiminnassa tärkeä rooli on myös
sairaaloilla, sillä useimmiten ensimmäiset kontaktit tukihenkilötarpeesta
tulevat sitä kautta. Tukihenkilökäynti voi tapahtua ennen tai jälkeen
leikkauksen. Silloin kun tukihenkilö pyydetään sairaalaan potilaan luo, se
tapahtuu yleensä sairaanhoitohenkilökunnan toimesta. Sairaaloilla on myös
mahdollisuus antaa yhteystietoja tuen tarvitsijalle, jotta hän tietää mihin
ottaa yhteyttä mikäli tarvetta tukihenkilön tapaamiseen tai hänen kanssaan
puhumiseen ilmenee sairaalasta lähdön jälkeen.
Tarvitessasi
tukihenkilöä, voit ottaa yhteyttä esim. oman jäsenyhdistyksesi puheenjohtajaan
tai jos et kuulu mihinkään Finnilcon jäsenyhdistykseen, voit kysyä lisätietoja
myös Finnilcon toimistolta. |